Tieteen ristiretki

Harmistuksen hiki puski pintaa kun katselin taannoin "Uskonnottomat" dokumenttia  (http://areena.yle.fi/tv/2159743) biologi Richard Dawkinsin ja fyysikko Lawrence Kraussin keskustelukiertueesta, joka näyttäytyi ainakin dokumentin valossa eräänlaiselta tieteen ristiretkeltä uskontoja vastaan.

Dokumentissa tieteilijät esitettiin tiede-nimisen herätysliikkeen saarnaajina, jotka julistivat tieteen totuutta uskontoja vastaan. Siitä puuttui dialogi eri maailmankatsomuksia edustavien välillä, aito pyrkimys vuoropuheluun ja laajempaan ymmärrykseen. Keskustelussa liikuttiin trivia-tasolla uskontojen ja tieteen välisiä suhteita käsitellessä. Sen keskustelun ytimessä EI ole kysymys evoluutiosta tai tiede-apparaatin tuottaman tiedon oikeellisuudesta. Näitä eivät tuntemani kristinuskon edustajat kyseenalaista, vaikka tietysti toisenlaisiakin kantoja esiintyy. 

Ylipäätään uskonnoista puhuminen yhtenä blokkina on väärin. Ne ovat inhimillisten kokemusten ja historiallisten kehityskulkujen myötä kehittyneitä, ja niiden piirissä esiintyy erilaisia tulkintoja ja painotuksia. Silti monissa niistä on samansisältöinen kova ydin. Ja siinä ytimessä ei puhuta evoluutiosta.

Mutta on tieteellinen tietokin on "inhimillistä": se on aistikokoneiston ja inhimillisen ymmärryksen läpi suodattunutta, ja senkin piirissä esiintyy erilaisia kantoja ja kulttuureja. 

Tieteen ja uskonnon välistä suhdetta käsiteltäessä pitäisi keskustella eri tiedon tuottamisen tavoista ja niiden oikeutuksesta, tieteellisen tiedon rajoista, moraalista, tarkoituksesta, ihmisen pyrkimyksistä elämässä, eri ihmistoiminnan muotojen kyvystä parantaa elämää ja sen edellytyksiä.

Vastakkainasettelua ruokkivien keskusteluohjelmien sijaan tarvittaisiin todellista dialogia, joka tähtää ymmärryksen lisäämiseen. Tämänhenkistä keskustelua esiintyy Tampereen emerituspiispa Juha Pihkalan ja tähtitieteen professori Esko Valtaojan mainioissa keskustelukirjoissa "Nurkkaan ajettu Jumala" sekä "Tiedän uskovani, uskon tietäväni".

*Juha Pihkala ja Esko Valtaoja: Nurkkaan ajettu Jumala. Keskustelukirjeitä uskosta ja tiedosta: Kirjapaja.

*Juha Pihkala ja Esko Valtaoja: Tiedän uskovani, uskon tietäväni. Keskustelukirjeitä. Minerva.

(Työ)elämän happotesti

"Tee sitä mitä rakastat ja rakasta sitä mitä teet".

Julkisessa keskustelussa on pitkin viime vuotta puhuttu henkisestä kestävyysvajeesta, kielteisyyden ilmapiiristä ja rohkaisun puutteesta, mitkä estävät meitä kukoistamasta ja saavuttamasta sitä mitä parhaimmillaan voisimme (työ)elämässä saada aikaan.

Ratkaisu on merkityksen ja inhohimon löytäminen. "Kutsumuksesi on siellä, missä intohimosi kohtaa maailman tarpeet". Tarpeet. Siis että työllä on tarve, merkitys. Vain tunne merkityksestä synnyttää valtavaan tiedon ja puuhakkuuden kohinaan jonkin tolkun. Tämä näyttäisi korostuvan nuoremman ikäpolven ajattelussa, jossa työ ei ole itseisarvo vaan osa itsensä toteuttamista.

Eikö kaiken inhimillisen toimeliaisuuden perimmäinen tavoite ole paremman elämän rakentaminen itselle ja muille - ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävästi. 

Työn happotesti on siis kysyä aina silloin tällöin "miten se mitä teen parantaa maailmaa"?