Menestyksen mittarit

Lähestymme itsenäisen Suomen vuotuista merkkipäivää. Lukkiudun monien muiden tavoin katselemaan 6.12. Linnan juhlien pukuloistoa. Juhliin on kutsuttu valtaeliitti, tieteen ja kulttuurin edustajia, ja myös ihmisiä kansan syvistä riveistä. Menestyjiä. Ainakin joillakin mittareilla mitattuna, voisi sanoa. Yhteiskunnallisen tunnustuksen saaneita.

Paitsi Linnan juhlat, myös jokavuotinen verotietojen esittely, saa pohtimaan menestystä ja sen mittaamista. Jotenkin verotietojen kärjessä esiintyvät, vauraat ihmiset esitellään herooisessa valossa. Pieni kateuden aalto lyö itsenikin yli, kun toteaa joidenkin tienaavan monikymmenkertaisesti omiin, keskituloisiin ansioihin nähden.

Pitääkö jättää sankaritekoja ja ulkoisia monumentteja jälkeensä, ollakseen elänyt menestyksellisesti? Riittääkö arkinen elo, vailla suuria estradeja? Monumentit rapistuvat, ihmisen kädenjälki haalistuu.

Menestystä mitataan suhteessa asetettuihin tavoitteisiin, näin liike-elämässä. Siis tavoitteet, päämäärä ja tarkoitus määrittävät menestyksen.

Mikä on ihmisen tavoite, päämäärä ja tarkoitus? Onni ja onnellisuus, vastaavat useimmat, vain harva tunnustaa rahan ensisijaiseksi tavoitteekseen. Onnen määrittää kukin itse. Itse määritän sen perimmäisten arvojen ja niistä johdettujen tavoitteiden suuntaiseksi elämäksi. Onneen kuuluu myös onnettomuutta, sitä että elämän räsymattoon ilmestyy välillä tummiakin kuteita. Vastoinkäymisten, jopa kriisien, kautta joku asia osuu ymmärryksen valokeilaan ja on alku jollekin uudelle. Onni on matka, kasvun, kehittymisen, kysymisen ja ymmärryksen tiellä.

Menestys on yksilökohtainen määrittely sille, miten hyvin on onnistunut onnessaan. Jos yrittää sanoa jotain yleispätevämpää lähtien siitä, mitä tavoitteista ja tarkoituksesta ehkä moni yrittää muotoilla: elämässä menestyminen / elämän tavoite on sitä, miten kykenee edistämään ”hyvää elämää” itselleen ja muille. Siihen kuuluvat vastuullisuus itseä, muita ja ympäristöä kohtaan, toisen huomioiminen ja kunnioittaminen, elämän kunnioittaminen ylipäätään.

Talouselämässä menestys syntyy kilpailun kautta. Jos jossakin pitäisi kilpailla, niin sitten toinen toistemme kunnioittamisessa. Siinä kilpailuyhteiskunnassa hyvä elämän voitot maksimoituisivat. Todellinen menestys, yksilö- ja yhteiskuntatasolla, mitataan rakkauden ja välittämisen kasvulukuina.

Vastakkainasettelun aika on ohi

Otsikko on vaaliyhteytensä takia kulunut ja kokenut inflaation. Silti sen ydinsanoma on aina ajankohtainen viesti vuoropuhelun tärkeydestä.

Tähän minut herätti mainio, toisten, ehkäpä näennäisesti jopa vastakkaisten näkökantojen aitoon ymmärtämiseen pyrkivä keskustelukirja "Tiedän uskovani, uskon tietäväni". Siinä "kirkonmies", emerituspiispa ja agnostikko-tähtitieteilijä keskustelevat sivistyneesti ja toisiaan kunnioittaen uskon ja tiedon kysymyksistä. Kysymyksistä, jotka pintatasolla saattavat näyttää kovinkin yhteensovittamattomilta, mutta jotka syvemmässä tarkastelussa lähentyvät, ja paljastuvat monesti semanttisiksi.

Usko ja tieto, molemmat yhdessä, voivat muuttaa maailmaa paremmaksi paikaksi kanssaeläjille, niin ihmisille kuin muille "luoduille", siinä kirjan perussanoma.

Voisi helposti ryhtyä maailmanpessimistiksi, jopa maailmanlopun manaajaksi. Sairas maailma. Ajattelematon, sivistymätön, pinnallinen, välittämätön, sotiva, sortava, syrjäyttävä, härskisti luontoa kuluttava, piittaamaton, rakkaudeton, kulutususkoa tunnustava, sairas ihmiskunta. Väkivaltaa kaikkialla, fyysistä ja henkistä. Valtioiden hiekkalaatikkoleikkiä resursseista. Ilkeitä sanoja singottuna toisia vasten työpaikoilla ja arjessa. Oikeassa olemisen tarvetta ja tarvetta nujertaa toinen.

Mutta sitten - aina välillä, itse asiassa usein, toivon hiillos saa uuden hehkun. On välittämistä, ystävällisyyttä, ymmärrystä, rauhanliikkeitä, ympäristöliikkeitä, diakoniaa, auttavaa puhelinta, kehitysmaa-apua, ymmärtäviä olkapäitä, rakkauden peittoa, johon kääriytyä, kirkkosalin hiljaisuutta, luonnon rauhaa, musiikin mykistävää kauneutta, toivoa.

Toivon hiillosta puhallettiin liekkiin taannoin näkyvästi ja viihdyttävästi Nenäpäivä-keräyksellä ja siihen liittyvällä TV-showlla. Riemullista yhdessä hyvän tekemisen tunnelmaa ja repäiseviä esityksiä, kehitysmaiden lasten auttamiseksi.

Vastakkainasettelun aika on ohi. On toisten kuuntelemisen ja välittämisen aika.

Syysihminen ja muita tapoja luokitella ihmisiä

Olen syysihminen. Syksyn verkkaisuus, kuulas kauneus, rastaiden surumieliset vihellykset taivaalla niiden jättäessä pesimäseudut, puiden väriloisto ennenkuin puut varistelevat lehtiturkkinsa, kaikki tuo vetoaa minuun. Kolmekymmenasteinen makaava helle on myrkkyä. Kevät on yhtä riemua, mutta liiankin kiivastahtinen. Turun korkeudella taas normitalven loskainen harmaus masentaa.

Ihmisellä on kova hinku luokitella kaikkea, itseäänkin. On luotu jo Hippokrateen ajoista saakka persoonallisuusluokkia. Varhaiset luokittelut yhdistivät temperamentin ruumiinrakenteeseen ja maailman peruselementteihin – maa, tuuli, vesi ja tuli.

Yksi yleisimmistä luokituksista on Jungin luokitus, jossa personaallisuus luokitellaan introvertti-ekstoverttin, intuitiivinen-arvioiva, tunteva-ajatteleva ja arvosteleva-ymmärtävä –akseleilla. Oma testitulokseni luokitteli minut INFJ-persoonaksi eli ”Kirjailijatyyppi”. I=paino introvertissä, N=intuitiivinen, F=tunteva enempi kuin järkeilevä, J=harkitseva enempi kuin spontaanin ymmärtävä. Kuulemma monimutkainen persoonallisuus, INFJ-ihmiset ovat toisaalta auttavaisia, harvinainen ihmistyyppi, testin mukaan 1,5 % väestöstä. Hmm.

Persoonallisuustypologiat ovat raakoja yksinkertaistuksia. Eri päivinä tehdyt testi saattavat tiputtaa ihmisen eri luokkiin. Mutta jotain totuudensiementä noissa voi hyvin olla. Testituloksen tulkinta neuvoo välttämään lentäjän, rallikuskin, virkamiehen ja toimitusjohtajan tehtäviä ja harkitsemaan noiden sijasta vaikkapa taitelijan, kirjanmyyjän, filosofin, oopperalaulajan uraa tai ympäristöalaa. Lohdullista. Olen siis oikealla tiellä.

Oma koti kullan kallis

Harmaan suhmuraisesta säästä huolimatta ilmassa vahva kevään tuntu. Lumet hupenevat vauhdilla. Pihalinnut jotenkin vauhkoina kaapimassa ruokintalaudan jäämiä, mustarastaat tapailevat kevätlaulua, keltasirkut niiskuttavat, peippokin arkana muiden joukossa etsiskelee hankien keskeltä syötävää.

Metsän siimeksessä olevan asunnon kuistilta on mukava seurata luontokappaleita ja kevään etenemistä. Parin viikon sisällä krookukset, narsissit ja helmililjat puskevat mullasta, sitten pihapuiden silmut turpoavat. Vuotuisten luonnontapahtumien sukkessio on aina yhtä riemullista.

Edessä taitekohta, kun 10-vuotinen jakso nykyisessä asunnossa päättyy, ja edessä muutto - toistaiseksi tuntemattomaan osoitteeseen. Odotettavissa on haikeita hetkiä, kun rakkaaksi muodostunut koti vaihtaa omistajaa. Monta asiaa on koettu yhdessä, kattoremontit, salaojakaivuut, pihatalkoot, kuistikahvit, grillaukset. Jotenkin asunnon pikkupuutteisiinkin - repsottaviin listoihin ja olohuoneen turkoosinväriseen retro-linoleum -lattiaan - on jollakin tavalla kiintynyt.

Koti on turvapesä. Siellä olot on parhaimmillaan niin, että sinne on hyvä työpäivän jälkeen tulla, "... ei huolet paina, ei rasitu polla." Saunan jälkeinen autuas hetki kuistilla, kesäaamun raikkaus aamulehteä postilaatikolta haettaessa. Koti on minulle tärkeä, vaikkei sitä ehkä travellereille ja muilla maailmanmatkaajille olekaan.

Muutos on mahdollisuus. Kun astuu mukavuusalueensa ulkopuolelle, avautuvat uuden löytämisen mahdollisuudet. Ehkä näin on myös asunnonvaihdon kanssa.

Suuri tuntematon - ihminen

Autisti savantti muistaa 22 514 piin desimaalia! (HS Kuukausiliite 2/2010). Savantti on henkilö, jolla on kehitysvammasta tai sairaudesta huolimatta huomattavia kykyjä. Vaikkei piin desimaalien omaksuminen tunnu kovin tärkeältä taidolta, suurta ihmetystä tuollainen muistinerous herättää. Eikä sitä osata selittää, kuten ei montaa muutakaan ihmisen "henkistä" ominaisuutta, vaikka aivojen kuvantamismenetelmien ja neurokemian tutkimuksen kehitys tuokin koko ajan lisävalaisua asiaan.

Musiikissa ja sen kokemisessa on myös paljon selittämätöntä. Musiikki ruokkii ihmisessä aivojen mielihyvän keskuksia - senhän jokainen musiikin ihmemaailmaan päässyt tunnistaa. Musiikilla ja matematiikalla tuntuu myös olevan yhteys. Myös avaruudellinen hahmotuskyky tehostuu energisoivaa Mozartin kaksoissonaattia kuunnellessa ("Mozart-efekti").

Musiikin kokemisen aivokemialliset vaikutukset ovat vielä käsityskykyni piirissä, mutta se mikä tekee jostakusta säveltäjän, jolla musiikilliset aihiot soivat piinaavasti päässä, vaatien tulla julki nuottiviivastolle - se jos mikä on ihmeellistä. Mikä teki Mozartista ja Beethovenista musiikin jättiläisiä, joihin musiikillinen nerous henkilöityy, ja joiden musiikki sykähdyttää, liikuttaa, kaivaen esiin kuulijankin luovan ytimen.

Ihminen on ihmeellinen olento, joka kykenee luoviin, koko ihmiskuntaa vavisuttaviin henkisiin suorituksiin. Joku on joskus sanonut jotain sen tapaista, kuin että ihmiskunnalla on toivoa, koska Mozart oli ihminen. Toivon vuonna 2010 on lohdullista ja toivoa herättävää ajatella, että muutos on mahdollinen, muutos kohti luovempaa, kestävämpää ja huolehtivampaa elämää.