sunnuntai 7. helmikuuta 2010

Suuri tuntematon - ihminen

Autisti savantti muistaa 22 514 piin desimaalia! (HS Kuukausiliite 2/2010). Savantti on henkilö, jolla on kehitysvammasta tai sairaudesta huolimatta huomattavia kykyjä. Vaikkei piin desimaalien omaksuminen tunnu kovin tärkeältä taidolta, suurta ihmetystä tuollainen muistinerous herättää. Eikä sitä osata selittää, kuten ei montaa muutakaan ihmisen "henkistä" ominaisuutta, vaikka aivojen kuvantamismenetelmien ja neurokemian tutkimuksen kehitys tuokin koko ajan lisävalaisua asiaan.

Musiikissa ja sen kokemisessa on myös paljon selittämätöntä. Musiikki ruokkii ihmisessä aivojen mielihyvän keskuksia - senhän jokainen musiikin ihmemaailmaan päässyt tunnistaa. Musiikilla ja matematiikalla tuntuu myös olevan yhteys. Myös avaruudellinen hahmotuskyky tehostuu energisoivaa Mozartin kaksoissonaattia kuunnellessa ("Mozart-efekti").

Musiikin kokemisen aivokemialliset vaikutukset ovat vielä käsityskykyni piirissä, mutta se mikä tekee jostakusta säveltäjän, jolla musiikilliset aihiot soivat piinaavasti päässä, vaatien tulla julki nuottiviivastolle - se jos mikä on ihmeellistä. Mikä teki Mozartista ja Beethovenista musiikin jättiläisiä, joihin musiikillinen nerous henkilöityy, ja joiden musiikki sykähdyttää, liikuttaa, kaivaen esiin kuulijankin luovan ytimen.

Ihminen on ihmeellinen olento, joka kykenee luoviin, koko ihmiskuntaa vavisuttaviin henkisiin suorituksiin. Joku on joskus sanonut jotain sen tapaista, kuin että ihmiskunnalla on toivoa, koska Mozart oli ihminen. Toivon vuonna 2010 on lohdullista ja toivoa herättävää ajatella, että muutos on mahdollinen, muutos kohti luovempaa, kestävämpää ja huolehtivampaa elämää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti