Vaikka talouskasvu ei tietyn rajan ylitettyään näytä lisäävän hyvinvointia tai henkilökohtaisella tasolla koettu onnea, sen nimiin vannotaan edelleen politiikassa. Usko talouskasvun kaikkivoipaisuuten on saavuttanut dogmin, todistamatta päteväksi uskotun opinkappaleen, aseman.
Jos politiikka on kollektiivista pyrkimystä hyvään elämään (Aristoteles), mille mittareille politiikka pitäisi rakentaa? Genuine Progress Indicator, GPI, on pyrkimystä arvottaa hyvinvointiin mukaan tulonjaon tasaisuus ja ympäristölle koituvat haitat. Millaisen suunnan GPI antaisi politiikalle nykyisen BKT:n sijaan, kysytään yllämainitussa HS:n artikkelissa.
Mitä on hyvä elämä, jota politiikan tulisi edistää? Itselleni se on jonkinasteisesti tarvetyydytettyä (Maslow´n tarvehierarkia: fyysiset, suojaan, turvaan, arvostukseen, rakkauteen ja itsenä toteuttamiseen liittyvät tarpeet) ja perimmäisten elämänarvojen suuntaista elämää. Mikä mittari ottaa syleilyynsä kaikki nuo onnellisuuden ulottuvuudet?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti